Kirjailijanblogi

— Tieto on pääomaa

Villit linnut olkapäillä valloittaa

Villit linnut olkapäillä: Runoja Franciscus Assisilaisesta on valloittava runoteos. Se kiinnostaa jo henkilönsä puolesta. Kirjoitin joskus opiskeluaikoina esseen tästä lintujen ystävästä.

Franciscus Assisilainen eli Jumalan pieni köyhä (ap. Giovanni Francesco di Bernardone, 1181/1182–1226) oli italialaismunkki, joka perusti fransiskaanisen veljeskunnan.

Villit linnut olkapäillä on runokokoelma

Se antaa äänen Franciscus Assisilaiselle historian vuosilukujen takaa. Moni muistaa tämän kerjäläismunkin suhteen ympäröivään luontoon ja luonnonvaraisiin eläimiin. Luonnosta huolta pitäminen on nykyajan teema ja myös välttämättömyys. Ympäristönmuutosta ei voi enää kieltää.

Pirjo Kotamäki kirjoittaa ritarin matkasta kulkijaksi. Hän kirjoittaa Franciscus Assisilaisen elämänvaiheista ja mahdollisista tunnoista. Siitä, mitä on sotia ja olla vankilassa. Joko omassa elämässään tai oikeasti.

Runosäkeitä eletystä elämästä

...koputtelin aina vaan lisää suosiota, ja pöytäseurueeni nauroi aina vaan mutta sormistani lähti levottomuus, liikekannallepano, pako sotaväkeen, pako vankeuteen, jotakin täytyi olla enemmän kuin vanha kangaspakka, tämä myyminen ja ostaminen...

... valtaistuimet; lasten leikkikaluja ne ovat, ruukunsirpaleetkin nauravat, vanha lasten astiasto...

Ilma on tummaa samettia ja menen sen läpi, ihollani, sormenpäilläni haistellen tuoksu tuoksulta syvempään metsään, kirkas vuori sisälläni aukeaa kivi kiveltä, nousen: sieltä tulee minulle apu.

Markkinahumusta luontoon

Periaatteessa runot voisivat olla omasta ajastamme, nykyajasta, jossa ihminen tuhoaa itse itseään. Ihminen ei ole juurikaan muuttunut, mutta juurensa hän on menettänyt. Kosketuksen luontoon.

Korona-aika palautti ehkä jotain muistiin siitä vanhasta luontosuhteesta. Ihmiset menivät metsään, sankoin joukoin. Jouduin itsekin kääntymään Nuuksion ulkoilupaikalta, koska auto ei mahtunut parkkiin. Meidän on mentävä luontoon, useammin.

Kun linnut kasvoivat Franciscuksen olkapäillä

Menneessä ja nykyajassa on itse asiassa paljon samaa, koska ihminen on pohjimmiltaan sama. Maailma muuttuu, mutta ihmisen osa on sama. Elää ja kuolla. Siinä välissä ruokkia lintuja.

Työtä on tehtävä, mutta köyhille pitää antaa apua, vaikka sitten varastamalla, ellei muuten. Villit linnut olkapäillä on lumoava. Villieläimet ovat ystäviä, kun muut ihmiset ovat jo jättäneet. Munkki luottaa aina: Olen Isäni luona (kuten eläimetkin).

Elämän ylitys- ja ylistyspaikat

Ne tulevat vastaan sairauksina. Koettelevina aikoina. Kuolemina. Lähellä kuolemaa käymisinä. Ne lähentävät ihmistä sieluun, loitontavat ruumiista, vaikka ruumiin kipu on kovempi hengen vahvistuessa. Kutsu köyhyyteen on hulluutta maallisesta näkökulmasta. Miksi rakentaa kirkkoja, kun voisi rakentaa hallitsijoille palatseja? Hengelliset palatsit rakentuvat kaikista vaikeimmin.

Nämä runot kyseenalaistavat kaikki itsestäänselvyydet. Kohta lukijakaan ei tiedä, kuka Franciscuksen tulisi olla tai kuka hän oikeastaan on. Hullu, hullu! Ritariksi hänestä ei ollut, hyvää sotilasta hänestä ei tullut, paitsi Jumalan sotilas. Kuolemansynnit vievät kuolemaan. Synnit, nämä köyhät ympärillä, olemme me.

"Minne minä laitan vanhat kasvoni — syrjään odottamaan, vai vain pois, kokonaan.,, minähän menin vain metsään ja päädyin Jumalan sotilaaksi... Hulluksi? Maailman silmissä näin voi olla. Onko muita silmiä?"

— Tea Holm, teologi

Huom. Kursiivit ovat teoksesta Villit linnut olkapäillä: Runoja Franciscus Assisilaisesta.

Kustantajan kuvaus runoteoksesta

Nämä runot ovat saaneet innoituksensa Franciscus Assisilaisen (n.1181-1226) ihmeellisestä elämästä.

Franciscus oli rikkaan kangaskauppiaan poika Italian Assisista, ja nuoruudessaan hän vietti ystäviensä kanssa vapaata hulivilielämää. Assisin ja Perugian sodassa hän jäi sotavangiksi Perugiaan vuodeksi. Vapauduttuaan hän alkoi kaivata uutta suuntaa elämälleen ja pikku hiljaa alkoi nähdä maailman köyhät ja sairaat uusin silmin. Luonnon ystävänä Franciscus ei halunnut tappaa pienintäkään luontokappaletta; kaikille kuului arvoisensa elämä.

Pirjo Kotamäki (s.1965) on helsinkiläinen runoilija. Hän voitti vuonna 2010 "Työ, leikki ja luominen” -kirjoituskilpailun lyriikkasarjan Tampereella. Häneltä on ilmestynyt aikaisemmin neljä runokokoelmaa, joista viimeisin Lehtiä kuolleitten kirjaan (2018) käsitteli sisällissodan ihmisten tarinoita Suomessa vuonna 1918.

Lisätiedot

Katso saatavuus Adlibriksesta

Kansikuva: Villit linnut olkapäillä (Basam Books, 2020)