Kirjailijan Blogi

— Tutkimustieto on pääomaa

Tragikoominen retriitti: Sanna Modernien munkkien matkassa

Modernien munkkien matkassa: Hillitön henkinen elämäni (Sanna Vaara) vuoroin itkettää, vuoroin taas naurattaa. Voi juma mikä mimmi! Anteeksi kielenkäyttöni, mutta niin se vaan menee, että se ei kirjoita, joka pelkää.

Teos pursuaa maukkaita yksityiskohtia ja on kirjallista ilotulitusta alusta loppuun. Toki seesteisiä ja realistisiakin kohtauksia nähdään, ja mietinkin, miten tämä taipuisi valkokankaalle. Voi kuitenkin olla, että omassa mielessä kaikki on paljon hauskempaa.

Ikä ja kokemus tekevät tehtävänsä

Lukijasta tuntuu, että oli oikea aika kirjoittaa tämä kirja. Kirjoittaja on ehtinyt makustella asiaa, tulla sinuiksi sen kanssa, mitä tapahtui tai ei tapahtunut. Mitä pettymyksiä tuli koettua. Mitä odotuksia oli, mihin ei vastattu. Mitä jäi käteen?

Kirjan alaotsikko Hillitön henkinen elämäni antaa jo viitteitä siitä, ettei kyseessä ole mikään perinteinen matka- tai edes retriittikuvaus. Retriitti täynnä mielenrauhaa ja munkkeja. Harhaluulo, kuten elämäkin.

Pakko alkaa merkkailla

Aluksi vain lueskelin kirjaa ilman sen kummempaa ajatusta. Ajattelin nimittäin, että nyt ei tartte ajatella. Olin väärässä. Aloin merkkailla parhaita kohtia kuin koira.

Tunnistan itseni ajattelijaksi, joka vatkaa aina vain samaa kermavaahtoa. Siitä tuli valmista jo ajat sitten, mutta vatkataan vaan. Aika tuskastuttavaa. Sannan sanoin "vääntelemme kaiken kuoliaaksi". Elämästä katoaa niin helposti ilo, kun ajattelee liikaa. Liputan.

Hillitöntä menoa alusta loppuun

Sanna osaa siirtää henkisyyden kiemurat tavallisen tallaajan elämään. Hän pohtii samoja asioita, joita varmasti moni muukin suomalainen pohtisi tuossa tilanteessa: espanjalaisten meditaation harjoittajien puheliaisuutta ja jopa näyttävyyttä. Siinä hillittömyydessä on jotain samaa kuin Sannassa, ja siltikin se on eri asia.

Sanna ei huuda kirjan läpi, että onpa upeaa ja mahtavaa (amazing) tämä valaistuminen, kuten joillakin munkkikokelailla on tapana. Oikeastaan päinvastoin, se on helvetillistä. Siitä on mind-blowingit kaukana. Kaikki ei vakuuta.

Mistä on siis kyse?

Kirjassa Modernien munkkien matkassa Sanna ("Räppäri Vaara") matkustaa retriittikeskukseen vuoristoiseen Espanjaan. Hän on kolmen lapsen äiti, joka kuormittuu herkästi arjen pyörityksessä. Munkkikeskuksessa eläminen ei kuitenkaan ole lepolomaa.

Suomeksi sanottuna kyse on itsensä kaivelusta. Unohdetaan se napa saman tien. Kirjailija puhuu ascensoijista, pysähtymisen vaikeudesta, haastavasta kehotietoisuudesta, joogasta ja ilmavaivoja aiheuttavasta kasvisruoasta, jota nautitaan retriitissä runsain mitoin.

Lopuksi puheenvuoro annetaan Sannalle (lainauksia)

"Ensimmäistä kertaa tajuan, että epäröin jopa valaistumista, jos se tarkoittaa jatkuvaa läsnäoloa ja mielen ajattelun ainakin osittaista poistumista. Mitä tänne jää, jos ei ajattele? Pelkkää tylsää, pirullista läsnäoloa."

"Kiroilen niin maan perkeleesti, kunnes muistan asian, joka minua nyt varsinkin raivostuttaa. Se, että täällä ei pureta painetta, vihaa. Hymistellään vain iloisina ja harmoniaa erittäen eteenpäin, vaikka tuntevalla ihmisellä kiehuu sisällä."

Hyvin sanottu, Sanna, kuten sekin, että pyyteettömässä rakkaudessa on vain rakkaus, jolle ei ole ehtoja. Augustinuksen  sanoin: "Rakkauden mitta on rakkaus ilman mittaa." Osataanhan tämä muissakin mystisissä traditioissa. Ja kyllä Sannasta on myös moderniksi munkiksi; kirjailija-opettaja-munkiksi keskelle tätä kaaosta.

— Tea Holm, teologi

📗

Kirjan takakannesta:

”Nämä lepolomat ovat visiittejä mielen helvetissä. Ensin kärvistellään lieskoissa, sitten maistetaan ehkä tippa tai kaksi taivaallista nektaria. Tämä on kuin Big Brother ilman viinaa, tupakkaa ja seksiä. Tervetuloa tutkimusmatkalle itseesi.”

Katso saatavuus Adlibriksesta.

"Lähiseudun asukkaat tietävät, että alueella majailee kummallista porukkaa. Harhailevat pitkin maita ja mantuja, istuvat tienvarsilla tuijottamassa heinänkortta ja tuijottavat pilviin kuin odottaisivat kyytiä kaukaisilta planeetoilta, kun muu maailma painaa hiki hatussa töitä." 🤣🤣🤣 Kansikuva: Viisas Elämä