Kirjailijanblogi

— Tieto on pääomaa

Jostakin olen tullut on esikoiskirja

Jostakin olen tullut (Liisa Isotalo) on kuvaus adoptiosta, äitisuhteista, syyllisyydestä ja häpeästä sekä rakkaudesta. Kahden äidin tarinat kietoutuvat kertojan (Paula, Merja) tarinaan sekä tämän oman lapsen eli tyttären elämään. Kerronta on myös ajallisesti monikerroksista.

Kirja avaa ikkunoita menneisyyden tapahtumiin. Paulan lapsuuteen, nuoruuteen ja hänen äitinsä Sylvin kohtaloon sekä sijaisäidin Marian menneisyyteen. Ihmistä ei voi ymmärtää ilman hänen henkilöhistoriaansa. Ja historia toistaa itseään. Taakkasiirtymä tulee lihaksi tulevissa sukupolvissa.

Onkohan Paulikin adoptoitu?

Kesäolympialaiset 1952

Sylvi lähtee Helsinkiin etsimään parempaa elämää. Elämää. Ihan joka puolella rakennetaan Helsinkiä. Kaupungin odottavan sykkeen aistii stadionin tornin huipulta asti. Suuri kansainvälinen urheilutapahtuma, ja juhlan tuntu.

Kaikki on lupaavaa ja uutta. Mutta jotain ennakoimatonta käy, koska lapsi joutuu taas adoptioon. Paulakin, kertoja. Kolme sukupolvea ja neljä tarinaa risteilevät. Kysymys siitä, kuka minä olen, kulkee mukana kautta kirjan sivujen. Vastaus muotoutuu pikkuhiljaa.

Eikä Paula koskaan saa tietää kaikkea sitä, minkä lukija saa.

Suvun naisten kokemusten pitkä ketju

Kaikki kertautuu tai toistuu sukupolvesta toiseen usein tiedostamatta. Kukaan ei tiedä, kuinka monenteen sukupolveen naisten haudattuja ja vaiennettuja kokemuksia onkaan olemassa, mutta ne menevät ruumiin lävitse.

Ihmisen (väärät) valinnat ohjaavat myös elämänsuuntaa. Pakottavat kääntymään toisaalle, kuin mihin olisi halunnut kääntyä. Miehellä on jo perhe, jota se ei aio jättää. Asuntolassa Sylvi tuijottaa tyhjin silmin kaupungin kattoja, tajuamatta miten tähän oli tultu.

Hyvässä uskossa.

Jostakin olen tullut...

Olympialippu liehuu yhä. Värikäs Coca-Cola -mainos pyörii Kampin kolmiossa. Äiti-lapsi- kodissa jatkuu muutama elämä. Aikajanat vuorottelevat, pomppaavat menneisyydestä lukijan silmien eteen. Ne ajat, jotka selittävät nykyaikaa tai tätä hetkeä.

Jossain kohtaa uni ja valveillaolo, todellisuus ja muistot sekoittuvat. Huostaanotosta seuraa pelko, joka ei jätä rauhaan. Menneisyys, joka ei jätä rauhaan, vaan joka toistuu kostona ja mielensä pahoittamisena. Katkeruus siitä, miten oman isän elämä meni.

Katkeruus omasta tai toisen elämästä.

Tyhjyys toistuu

Äidit ja tyttäret, läheisyys ja etäisyys, hylkääminen ja kiinni pitäminen, rakkaus ja pelko sekä häpeä ja syyllisyys. Ei ole toista ilman toista. Elämää ei voi aina määrätä, se täytyy vain elää vaikka huutaisi: "Mitä pahaa minä olen tehnyt? Miksi minulle aina käy näin?!"

Tyhjä syli, jotain annetaan ja otetaan pois. Uudet sukupolvet tulevat, eivätkä aina tiedä, mikä on johtanut mihinkin. Mistä esivanhemmat ovat tulleet. Juhlissa juodaan Coca-Colaa. Jaffalla hoidetaan vatsatautia.

Menneisyyttä ei (sovi) muistella.

Oma rumpu, oma elämä?

"Pelkoni saa sileän pinnan. Lapsuuteni on sileä pinta, johon en pystynyt tarttumaan, kunnes kaksikymentäyksivuotiaana saan tietää, etten olekaan se, joka luulin. En olekaan se joka olen."

"Haluan löytää sen, joka olen. Kaikkein sisintä myöten, mitä ikinä se onkaan. Ilmoittaudun shamaanirummun rakennuskurssille."

"Ei, en minä hyppää. Ei minun tarvitse. Putosin jo oman, ison itkuni kuiluun, siihen, jota olin kaikki nämä vuodet pidätellyt."

Kirjoittanut: Tea Holm, FT

Kustantaja Basam Booksin kuvaus

Esikoisromaani Jostakin olen tullut kertoo äidiksi syntymisestä ja tyttäreksi kasvamisesta. Neljän hyvin erilaisen suomalaisen naisen elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa tässä koskettavassa teoksessa, jonka päähenkilö Paula on yhden naisen synnyttämä, toisen kasvattama ja kolmannen äiti.

Kolme naisista on elänyt toisen maailmansodan, Helsingin Olympialaisten ja Berliinin muurin murtumisen aikoina. Yhdelle ne ovat kaukaista historiaa, vaikka kaikkihan toistuu. Ei samanlaisena, mutta samana. Vai toistuuko?

Teos laittaa kohtaamaan ajatuksia syyllisyydestä ja häpeästä hyväksikäytön, hylkäämisen ja sairastumisen maailmassa, mutta myös ajatuksia toivosta, sopeutumisesta ja rakkaudesta. Se on syvä rakkauden tunnustus näille naisille, Helsingille ja Berliinille sekä suvaitsevaisuudelle ja kansainvälisyydelle Helsingin Olympialaisista muurin murtumiseen ja sen kansainväliseen taidegalleriaan asti.

Liisa Isotalo on arvostettu ja palkittu teatteriohjaaja, johtaja ja kouluttaja. Hänen ohjauksiaan on nähty Suomen eri teattereissa miltei neljänkymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut paitsi ohjaajana ja johtajana, myös opettajana, käsikirjoittajana, kurssien johtajana, asiantuntijana ja poikkitaiteellisten tapahtumien taiteellisena johtajana (Osiris-Teatteri) valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta Helsingistä.

Kansikuva: Jostakin olen tullut (Basam Books, 2020). Kannen maalaus Helene Schjerfbeck: Nainen ja lapsi, n. 1887.